Osapuolet

Rakennuttaja

Rakennushankkeeseen ryhtyvä, rakennuttaja ja tilaaja

Rakennuttamiseen liittyviä nimikkeitä ovat rakennushankkeeseen ryhtyvä, rakennuttaja ja tilaaja. Arkikielessä termit usein sekoittuvat toisiinsa ja niillä tarkoitetaan samaa tahoa.

Laissa ja määräyksissä, kuten maankäyttö- ja rakennuslaissa 132/1999, käytetään nimitystä rakennushankkeeseen ryhtyvä. Tällä tarkoitetaan tahoa, joka hakee rakennuslupaa. Rakennusalan sopimuksissa rakennushankkeeseen ryhtyvää kutsutaan usein tilaajaksi tai rakennuttajaksi. Rakennushankkeeseen ryhtyvä voi siirtää hänelle kuuluvia tehtäviä muille osapuolille tehtäväksi. Hänellä kuitenkin säilyy huolehtimisvelvollisuus velvoitteiden hoitamisesta. Rakennushankkeeseen ryhtyvä kantaa siis kokonaisvastuun kosteudenhallinnasta.

Valtioneuvoston asetus rakennustyön turvallisuudesta (VNa 205/2009) mukaan rakennuttajalla tarkoitetaan "henkilöä tai organisaatiota, joka ryhtyy rakennushankkeeseen tai muuta, joka ohjaa ja valvoo rakennushanketta taikka, jos edellä mainittuja ei ole, tilaajaa." Usein rakennushankkeeseen ryhtyvä on myös siis rakennuttaja, jollei hän sopimuksilla siirrä tehtävien hoitamista toiselle taholle.

Rakennusurakan yleiset sopimusehdot (YSE) määrittelee tilaajan seuraavasti: "urakoitsijan sopimuskumppani, joka on tilannut urakkasuorituksen. Tilaajana voi toimia rakennuttaja tai urakoitsija." Usein tilaajasta puhuttaessa tarkoitaan rakennuttajaa. Lain silmissä rakennuttaja on tilaaja vain omissa sopimussuhteissaan.

Tässä osiossa käydään läpi, mitä kosteudenhallinnan tehtäviä kuuluu yllämainittuille tehtävänimikkeille.

Hankkeen läpivienti ja osaamisen varmistaminenKuva: Mittaviiva Oy

Rakennushankkeeseen ryhtyvän tehtävä on huolehtia siitä, että hanke johdetaan, suunnitellaan ja rakennetaan kosteusturvallisesti. Rakennushankkeeseen ryhtyvän on huolehdittava, että hänellä on käytössään riittävästi teknisiä ja hallinnollisia resursseja eli hänellä tulee olla riittävät valmiudet hankkeen läpiviemiseen. Jollei hänellä ole itsellään riittävää kokemusta tai resursseja, tulee hänen palkata itselleen pätevä henkilöstö hoitamaan tehtäviä. Rakennushankkeeseen ryhtyvän tehtävänä varmistaa, että hankkeen osapuolilla on riittävä osaaminen hankkeen laajuuteen nähden.

Hankkeen osapuolten ja asiantuntijoiden palkkaaminen

Rakennushankkeeseen ryhtyvän tehtävänä on huolehtia hankkeen organisoinnista. Rakennushankkeeseen ryhtyvä kytkee hankkeeseen sen tavoitteita vastaavat osapuolet, kuten suunnittelijat ja rakentamisvaiheeseen tarvittavan määrän työmaavalvontaa. Rakennushankkeeseen ryhtyvä määrittelee pääsuunnittelijaa ja kosteudenhallintakoordinaattoria apuna käyttäen mahdollisten erityissuunnittelujoiden tarpeen ja tehtävät, kuten kosteuden- ja puhtaudenhallintatehtävät.

Lisää hankkeen johtamiseen ja rakennuttamiisen liittyvistä tehtävistä voi lukea kortista RT 10-11284 Hankkeen johtamisen ja rakennuttamisen tehtäväluettelo HJR18.

Kosteudenhallintaselvitys

Rakennushankkeeseen ryhtyvän tehtävänä on koota kosteudenhallintaselvitys, joka toimii lähtötietona työmaan kosteudenhallintasuunnitelmalle. Rakennuttajan tärkein tehtävä kosteudenhallintaselvityksen muodostamisessa on laatutavoitteiden määrittäminen ja riskitarkastelu. Tärkeää on määritellä sisäilmastoa, kosteudenhallintaa ja puhtaudenhallintaa koskevat laatutavoitteet ja periaatteet. Rakennushankkeeseen ryhtyvä suunnittelee myös valvontatoimenpiteet.

Rakennushankkeeseen ryhtyvä muodostaa alustavan riskiarvion perusteella hankkeelle kosteusriskiluokan. Kosteusriskiluokan perusteella hankkeelle valitaan kosteudenhallinnan menettelytaso (normaali tai tehostettu). Kosteusriskiluokka luo pohjan rakennuksen rakennusfysikaaliselle suunnittelulle.

Vaatimusten periytyminen osapuolelta toiselle

Rakentamisen valmisteluvaiheessa tilaaja määrittelee kosteuden-, puhtaudenhallinnan, ilmatiiveyden ja ääneneristävyyden osalta vaatimukset ja laadunvarmistusmenetelmät. Kosteudenhallintaan liittyvät tavoitteet ja vaatimukset esitetään tarjouspyyntöasiakirjoissa. Varsinaisissa sopimusneuvotteluissa käydään tarkemmin läpi tilaajan tahtotila. Urakoitsija huolehtii edelleen vaatimusten periytymisestä aliurakoitsijoiden suuntaan.

Suorituksen sopimuksenmukaisuuden toteaminen

Rakennushankkeeseen ryhtyvän tulee huolehtia, että työt tarkastetaan ja todennetaan ja että rakennustyötä valvotaan. Työmaavalvonnasta on sovittava erikseen. Apuna tilaaja voi käyttää tehtäväluetteloita, kuten RT 103171 Talonrakennustöiden työmaavalvonnan tehtäväluettelo, joka sisältää keskeisimmät työmaalla tapahtuvat valvojan talonrakennustyön valvontatyöhön sisältyvät tehtävät.

Rakennushankkeeseen ryhtyvän tulee myös huolehtia, että rakennustuotteiden kelpoisuus todennetaan. Rakennustuotteista laaditaan kelpoisuustaulukko. Varmistetaan, että materiaalit ja tuotteet täyttävät suunnitelmien mukaiset kelpoisuusvaatimukset.

Rakennushankkeeseen ryhtyvän on huolehdittava, että rakennustyömaalla pidetään rakennustyön tarkastusasiakirjaa (MRL 150 f §). Rakennusvaiheen vastuuhenkilöt ja työvaiheiden tarkastajat varmentavat heidän tekemät tarkastukset rakennustyön tarkastusasiakirjaan. Yleisiä ohjeita löytyy mm. Ympäristöministeriön ohje rakennustyön suorituksesta ja valvonnasta (PDF).

Käyttö- ja huolto-ohjeen laadinta

Rakennuttajan on laadittava ennen rakennushankkeen päättymistä rakennuskohteen ylläpitoa, huoltoa, kunnossapitoa ja korjaamista koskevat kirjalliset käyttö- ja huolto-ohjeet, jotka sisältävät riittävät työturvallisuus- ja terveystiedot. (VNa 205/2009 § 7)

Lisää kommentti


Turvakoodi
Päivitä