Talotekniset järjestelmät

Kuva: Mittaviiva OyTaloteknisten järjestelmien toimivuuden varmistaminen suuntautuu järjestelmien käytönaikaiseen toimintaan. Rakentamisvaiheessa taloteknisten järjestelmät eivät ole niin herkkiä kosteudelle kuin esimerkiksi lämmöneristeet.

Talotekniset suunnitelmat

Taloteknisissä suunnitelmissa tulee edistää mahdollisuutta vesivahingon nopeaan havaitsemiseen siten, että vuoto ohjataan rakenteita hyväksikäyttäen näkyville ja vuodon huomaamaton ja haitallinen tunkeutuminen rakenteisiin estetään. Lisäksi laitteistojen, joihin liittyy vesivahingon mahdollisuus, tulee olla helposti tarkastettavissa, huollettavissa, korjattavissa tai tarvittaessa uusittavissa.

Vesijohtoputket

Vesijohtoputkien sijoituksessa rakennukseen tulee huomioida niiden vaihdettavuus ja vuotojen havaittavuus. Esimerkiksi PEX-muoviputkia käytettäessä ne on suunniteltava asennettavaksi suojaputken sisälle. Korkeisiin pystylinjoihin täytyy suunnitella vuodonilmaisimet, joista vuotava vesi valuu näkyvälle paikalle.

Vesijohtoputkiin on sijoitettava riittävä määrä sulkuventtiilejä, jotta mahdollinen vuoto saadaan pysäytettyä haittaamatta kohtuuttomasti muun rakennuksen vesijohtoverkoston toimintaa.

Kuva: Mittaviiva OyPutket, kanavat ja laitteet

Putket, kanavat ja laitteet on sijoitettava, eristettävä tai varustettava siten, ettei vesi putkistoissa jäädy ja ettei putkien, kanavien tai laitteiden pinnoille tiivisty haitallisesti vettä tai tiivistyvä vesi on johdettavissa pois haittaa aiheuttamatta. Lämpimät tulo- ja poistoilmakanavat on sijoitettu höyrynsulun lämpimälle sisäpuolelle. Jos lämpimiä ilmakanavia sijoitetaan kylmälle ullakolle, joudutaan yläpohjan höyrynsulku rikkomaan useasta kohdasta. Läpivientikohteiden tiiviyden varmistaminen vaatii erityisratkaisuja. Yläpohjaan voi vaikuttaa talvipakkasilla sisäpuolinen ylipaine, joka voi työntää kosteaa ilmaa vuotokohtien kautta yläpohjarakenteisiin. Mikäli putket sijoitetaan rakennuksen alle, rakennuksen ullakkotiloihin ja rakennuksen ulkopuolelle, jolloin niihin kohdistuu jäätymisvaara, on putket lämmöneristettävä. Tarvittaessa käytetään saattolämmitystä. 

Lisäksi ulkoilma- ja jäteilmakanava tulee suunnitella mahdollisimman lyhyiksi, jotta lämmöneristyspituus jää pieneksi sekä kanavien lämpö- ja kosteuseristys on oltava riittävä ja oikein toteutettu.

Viemärisuunnitelmat

Viemärisuunnitelmissa tulee olla huomioituna ilmanvaihtokoneiden jäähdytyspatterien kondenssiviemäröinti. Kondenssivettä voi tiivistyä myös tilojen jäähdytykseen suunnitelluista jäähdytyslaitteista. Kondensoituva vesi ei saa aiheuttaa haittaa ja tarvittessa putket ja kanavat eristetaan. Mahdollinen kondensoituva vesi ohjataan viemäriin tai kerätään haihdutusaltaaseen. Ulkoilmakammioissa tulee myös olla viemäröinti lumen ja sadeveden takia. Yleensä ulkoilmakammioihin suunnitellaan kuivakaivo.

Tarkistuslista:

  1. Tulo- ja poistoilmavirrat on suunniteltu niin, että rakennus on lievästi alipaineinen ulkoilmaan verrattuna?
  2. Huonetiloissa on riittävät ilmanvaihto?
  3. Onko lattialämmitysjärjestelmässä lämpösyöksy lämmitysputkiin (häiriötilanne) estetty automaattisella sulkuventtiilillä?
  4. Onko lämmitysjärjestelmän jäätyminen estetty (lämpöanturit kriittisissä paikoissa, glykolitäyttö tai muu ratkaisu)?
  5. Varaudutaanko korvaamaan vesikiertoinen lattialämmitys asentamalla suojaputkitus rakennusvaiheessa valmiiksi vesi- tai sähköpattereille?
  6. Todennetaanko ulkoseinän ja alapohjan liitosalueen eristevirheet ja kylmäsillat käyttämällä lämpökuvausta ilman ulko/sisä -paine-eroa?
  7. Rakennuksen lämpövuodot ja ilmatiiveys: Tehdäänkö kaksivaiheinen lämpökuvaus ja tiiviysmittaus (norm.paineessa ja –50 Pa:n alipaineessa)?
  8. Ulkovaipassa olevat ilmavuodot ja laajat kylmät sisäpinnat altistavat kosteusriskeille. Onko rakennuksen ulkovaipan ilmavuotoluku alle 1?
  9. Suunnitellaanko katon sisäpuolisen vedenpoiston varareitti (ei tarkoita toista kattokaivoa) siten, ettei lammikoituvan veden paino ylitä mitoituslumikuormaa kaivojen tukkeutuessa?
Attachments:
Download this file (Tarkistuslista Talotekniset jarjestelmat.pdf)Tarkistuslista Talotekniset jarjestelmat.pdf[Tarkistuslista PDF]37 kB